Nuorten valokuvausprojektin tuloksia

Tällä sivulla on esillä kolmenkymmenen nuoren valokuvaajan ottamia kuvia ajalta, kun koko Suomi suljettiin koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Kuvat ovat pieni vilkaisu nuorten elämään tuona poikkeuksellisena aikana. Olemme keränneet pienen otannan projektissa otetuista kuvista tälle sivustolle, lisää kuvia julkaistaan projektin Instagram-tilillä. Yhteensä kuvia kerättiin yli 600 kappaletta, joista näyttelyyn valikoitui yli puolet.  

Lisätietoa projektista

Projekti sai alkunsa kahden nuorisotyöntekijän etäpalaverista, jonka aikana ideoitiin uudenlainen, osallistava etäyhteisötaideprojekti.

Silta12_heidi_mannila_kuva04_luontojaymparisto

NUORET DOKUMENTOIVAT KORONA-ARKEAAN VALOKUVAAMALLA 

Koronakuvat oli poikkeuksellinen yhteisötaideprojekti, joka toteutettiin ajalleen tyypillisesti etänä. Projektiin osallistui yli kolmekymmentä nuorta, jotka valokuvasivat elämäänsä kertakäyttöisille filmikameroille. Kuvia kerättiin yhteensä yli kuusisataa kappaletta ja niistä on nyt koottu digitaalinen valokuvanäyttely, joka avaa ainutlaatuisen ja henkilökohtaisen näkymän nuorten maailmaan.

 

Koronakuvat oli idean isän Panu Räsäsen (Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut) ja Petteri Ruotsalaisen (Silta-Valmennusyhdistys ry) yhteistyössä toteuttama projekti, jonka avulla dokumentoitiin nuorten elämää koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Keväällä vuonna 2020 joukolle Pirkanmaalaisia ja Keski-Suomalaisia 16–29-vuotiaita nuoria jaettiin kertakäyttöisiä filmikameroita, joilla he dokumentoivat elämäänsä kevään ja kesän aikana. Projektin rahoitti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

 

Projektin tavoitteena oli mahdollistaa nuorille luovaa toimintaa poikkeusolojen aikana sekä dokumentoida, miltä tämä ajanjakso heidän mielestään näytti ja tuntui. Dokumentointikeinoksi valikoitui filmikamera siitä syystä, ettei kuvia voida poistaa tai uudelleenottaa, toisin kuin digitaalisella kameralla tai puhelimella kuvattaessa. Tämä pakottaa aidosti pysähtymään hetkeen ja keskittymään kuvaamiseen. Pitkäjänteisyyden tukemisen lisäksi oman arjen tarkasteleminen ja tallentaminen filmille auttaa reflektoimaan omaa elämää ja parhaassa tapauksessa johtaa elämän parantumiseen.

 

Koronakuvat ovat näytteillä digitaalisessa muodossa projektin verkkosivuilla sekä Instagram-tilillä, jonne päivittyy uusia kuvia vuoden 2021 jokaisena päivänä. Desinfioi kätesi, pue kasvomaski yllesi, istahda mukavasti ja uppoudu tarkastelemaan, miltä nuorten elämä näytti kun koronavirus runteli maailmaa vuonna 2020. 

Ota yhteyttä
Sähköposti
panu.rasanen@jyvaskyla.fi
Kuvat medialle


Puhelin
+358505675367